Villaa, villaa! - Woot, wool!

Sitten viime näkemän on tapahtunut kuitupuolella paljon. Päätin kokeilla vielä kerran ja lähetin viestiä muutamalle ahvenanmaanlampaan kasvattajalle täällä mannermaalla. Ahvenanmaanlammas on perinteisiä rotuja, jotka kasvattavat kaksinkertaisen turkin, eli siinä on alusvillaa ja päällysvillaa. Aiemmin ajateltiin, että se olisi suomenlampaan muunnos, mutta nyttemmin on huomattu, että se on lähempää sukua gotlanninlampaalle, kuitenkin siis samaa pohjoista rotuperhettä.

Tällä kertaa olin oikeaan aikaan liikkeellä ja löysin kasvattajia, joilla oli syyskerintä ajankohtainen ja jotka olivat halukkaita myymään kokonaisia lampaallisia villaa. Nyt minulla on Pohjolan tilan villaa Kerimäeltä, sekä harmaata, jonka on kasvattanut lammas nimeltä Pohjolan Enne ja valkoista Hulda Saariston villa. Ihan käsittelemätöntä villaa, jossa on tallella kaikki... aromit. Olen saamassa vielä lisää villaa yhdeltä toiselta tilalta mutta siitä lisää tuonnempana.

There have been happening a lot since we last met. I thought to give one last try to get wool from a sheep with double fleece and sent e-mail to a few farmers who are having Åland sheep here in continental Finland. Åland is a bunch of islands between Finland and Sweden and traditional sheep of the area have been thought to be some kind of Finnish sheep, when lately it has been found out it is closer relative to Gute, Gotland sheep. All three are Northern short tailed sheeps.

This time the time was right and I found farmers who were about to shed their sheep and willing to sell me fleece. Now I have got wool from two sheep, gray wool from one whose name is Pohjolan Enne and white from Hulda Saaristo. They live in a farm called Pohjola. And the fleece is really unprepared, with all of... stuff... in it left. I will also get more wool from another farm, but I will tell about it later.

Olen tässä ehtinyt tehdä koekäsittelyn pienelle villaerällä. Päätin pestä villan tavalla, jonka oletan olevan hyvinkin perinteinen, eli pistin villan likoamaan viileään veteen. Villa puhdista itse itseään. Se laajenee, siis tulee sekä pitemmäksi että paksummaksi sekä lämpimämmäksi kastuessaan. Tämä laajenemisliike itsessään pesee jo villaa, se irrottaa lian kuiduista. Vesi astiassa saattaa olla hyvinkin likaista, mutta villa siellä seassa on puhdasta liotuksen jälkeen. Jos lähistöllä olisi sopiva puro tai joki, villan voisi viedä sinne verkkokassissa muutamaksi viikoksi oleilemaan ja liikkuva vesi huuhtelisi villan vielä tehokkaammin. (Tässä lähellä itse asiassa on pieni joki, mutta ei ihan meidän tontilla, joten en arvaa sinne villojani viedä.) Ennen ei kuumaa vettä ollut tuhlattavaksi asti, joten kaikki, mikä voitiin tehdä ilman sitä, myös tehtiin.

Liotuksen jälkeen villa kaipaa vain kevyen pesun lämpimällä vedellä ja pesuaineella. Jos olisin tekemässä esimerkiksi purjetta tai sateenkestävää vaatetta, voisin kehrätä villan langaksi rasvoineen päivineen, mutta koska en ole, halusin pestä siitä lähes kaiken lanoliinin pois. Etsin mahdollisimman neutraalia pesuainetta ja kokeilin muun muassa villanpesuainetta, jonka pH on 8,5 sekä ihmisenpesuainetta, jonka pH on 5,5. Ymmärsin, että aavistuksen hapan olisi parempi kuin emäs, joten taidan pestä loputkin jälkimmäisellä.

I have had time to test a little bit of wool. I decided to wash it in a way I think is very traditional, so I put it to a bucket of cool water. Wool washes itself, as it grows and gets warmer when it gets wet. This makes the wool move in a water and the movement washes dirt away. Water can become  very dirty, but wool inside it is clean. If I had a brook near me, I could have put the wool to it in a onion bag and let the moving water wash it. (Well, there is a brook quite near us, but it is not OUR brook, so I guess I cannot do that. And anyway, the winter is coming.) They did not have hot water to use for nonsense at earlier times, so if something could have done without it, they usually did.

After soaking the wool I washed it once in a warm water with soap. If I had make a sail or raincoat, I could have used it right after soaking, but I am not going to make one, so I wanted to wash as much lanolin away from the wool as possible. I tried to found a neutral soap and tested detergent for wool with pH 8,5 and detergent for humans with pH 5,5. As I understood a bit acid is better than a bit alkaline, so I think I will use latter when washing rest of the wool.

En ole vielä saanut hankittua villakampoja, joka olisi perinteinen tapa järjestää kuitu kehruukuntoon, mutta irrottelin villasta irrallisia kiharoita, jotka avasin ja harjasin pois kiharaisemman alusvillan. Sain hyvää, järjestyksessä olevaa kuitua, josta tietää, kumpi pää on juurta ja kumpi latvaa. Suunta vaikuttaa kehräyksen onnistumiseen. Lyhyen villan karstasin käsikarstoilla, jotka eivät ole varsinaisesti keskiaikainen työkalu, mutta kun sellaiset taas satun omistamaan, niin karstasimpa sitten. Karstauksessa kuidut eivät järjesty samansuuntaiseksi, mutta karstaus avaa kuitunipun ja tekee siitä helpommin kehrättävän.

I have not got wool combs yet, thought they are traditional way to prepare wool for spinning, so I simply collected locks, flicked them open with a brush and brushed away shorter fibre. I got nice open wool, where single hairs were in a right position and I knew which part of them was top and which was root. It is important to know, as spinning is easier when spun from top. Even thought cards per se are not medieval way to prepare wool, I have got cards and used them to open shorter fibre. Carding does not arrange fibres, but it opens locks and makes spinning easier.

Seuraavaksi tietenkin piti vielä kokeilla kehräämistä. Kuvassa on lyhyet pätkät sekä kammattua että karstattua villaa jo värttinöillä. Kammatut kuidut kehräytyivät hyvin, karstatut eivät niinkään. Karstasinkin jäljellä olevan käsitellyn villan uudelleen ja poistin paljon tarkemmin kaikki nypyt ja takut, jotka eivät auenneet karstoilla ja tulos oli huomattvasti helpommin kehräytyvää villaa. Koeponnistuksen aikana opin jo paljon jatkoa varten. Päällimmäisenä on ainakin se, että jatkossa valikoin paljon tarkemmin jo ennen pesua hyvälaatuisen villan, erottelen tarkemmin takut, katkenneet karvat tai villanpalaset, joita syntyy, kun keritessä jokin kihara leikataan epähuomiossa kahteen kertaan. Kampaamiseen ja varsinkin karstaamiseen pitää kiinnittää myös enemmän huomiota. Jälleen kerran valmistelupuuhiin käytetty aika korvaantuu täysin mitoin jatkotyöskentelyn sujuvuutena.

And of course I had to test spin a bit. Combed fibre was nice and easy to spin and yarn become even and pretty. Carded fibre did not act as well, but after I carded wool again and took away much more carefully all the nibbs and noils, it was much better. I learnt a lot about this experimentation, most importantly that I have to be much more carefully when preparing the wool, starting from collecting only the good parts of a fleece and leaving out felted wool, shorts and second cuts. Once again time used for a good and careful preparation pays back when all the other parts of the work are faster, easier and more enjoyable to do.

Lampaasta. Sheepish.

(Text in English after the Finnish text and the photo)

Kehrätessä hyvinkin oleellinen osanen lopputuloksessa on käytettävä kehräyskuitu. Päivänselvää se on tietenkin silloin, kun valitaan, saako halutun lopputuloksen parhaiten villasta, silkistä, pellavasta, puuvillasta, jostakin eksoottisemman eläimen karvasta tai modernin langan kyseessä ollessa jostakin uudesta muunto- tai tekokuidusta, joita tuntuu ilmaantuvan markkinoille tämän tästä. Tiesittekö, että saatavissa on muun muassa ruusukuitua, joka on tehty leikkokukkateollisuuden, kuten juuri ruusujen ylijäämäjätteestä? Minulla onkin jemmassa sekoitekuitua, jossa on osa ruusukuitua.

Mutta jos pysytään vanhassa kunnon villassa, niin silloinkin vaihtoehtoja on paljon. Lampaita on jalostettu villantuotantoon, ääriesimerkkinä merino, jonka villa on tasalaatuista päästä häntään ja miljoonista merinolampaista toisiin, laadultaan pehmeää ja villaksi aika kutittamatonta. Hyvää matskua villanjalostusteollisuudelle siis. Merinolammas sellaisena kuin rotu nykyisin tunnetaan on ollut olemassa vain reilut sata vuotta. Merino ei kuitenkaan ole mikään paras kuitu käsinkehrääjälle, varsinkaan aloittelevalle, ja jos kehrääjä on kiinnostunut historiallisesta kehräämisestä ja halukas tuottamaan mahdollisimman samantyyppistä lankaa kuin esiäidit, täytyy tutustua ihan muihin lammasrotuihin.

Olen viime aikoina etsinyt ja löytänyt tietoa langoista ja kuiduista, joita on käytetty keskiaikaisissa tekstiileissä, kuten suomalaisissa rautakautisissa hautalöydöissä tai Grönlannista löytyneistä keskiaikaisista tekstiileistä, jotka ovat Islannista sinne muuttaneitten viikinkien jälkeläisten jälkeenjättämiä. Lammmasrodut, joitten kuitua niissä on käytetty, ovat sukua toisilleen ja nykyisinkin olemassa oleville pohjoismaisille roduille, kuten suomenlampaalle, gotlanninlampaalle, shetlanninlampaalle, islanninlampaalle, norjalaiselle spaelsaulle tai venäläiselle romanoville. Nykyisistä roduista (kuten myös muissa maissa, kuten Brittein saarilla olevista primitiiviroduista) osa on kuitenkin jalostettu siten, etteivät niitten villat muistuta esivanhempiensa villaa, ainakaan kokonaisuutena.

Primitiivisille lammasroduille tyypillinen ominaisuus on, että ne olivat villan yleistuottajia. Samassa lampaassa kasvoi jopa neljää hyvinkin erilaista villaa, jota esivanhempamme käyttivät erilaisiin tarkoituksiin. Samassa lampaassa oli ainakin pitkää hieman paksumpaa kiiltävää ja loivasti kihartuvaa peitevillaa ja lyhyttä ohuempaa ja kihraisempaa alusvillaa. Usein ne ovat olleet erivärisiäkin samassa lampaassa ja antaneet vaikutelman karvasta, joka on eriväristä juuresta kuin latvasta. Sen lisäksi samassa lampaassa saattoi kasvaa keskipituista villaa ja jopa jouhimaista, poron karvaa muistuttavaa onttoa liki lasimaista kuitua, joka on mahdotonta kehrättävää, mutta jota voitiin käyttää vaikkapa katon eristeenä.

Pitkä peitinvilla ja lyhyt alusvilla saatettiin erotella, ja niitä on käytetty erilaisiin tarkoituksiin, vaikkakin myös samaan tekstiiliin. Pitkästä kuidusta on esimerkiksi kehrätty tiukkakierteistä, usein kerrattua loimilankaa kudontaan, ja saman kankaan kuteena on käytetty löyhäkierteisempää yksisäikeistä lankaa, joka on kehrätty pehmeästä alusvillasta.

Ideaalitilanne muinaiskankaan uusinnon kutojalle olisikin saada yhden (tai useamman) primitiivilampaan koko keritsemisvuota, puhdistaa ja lajitella se, erotella kampaamalla pitkät päällyskarvat ja sitten karstata lyhyet alusvillat tai kehrätä ne suoraan langaksi ns. pilvestä. Ainakin Suomessa se on kuitenkin hankalaa, sillä helposti saatavilla suoraan tuottajalta on vain suomenlampaan villaa, joka on jalostustoiminnan seurauksena tasalaatuista ja muistuttaa lähinnä primitiivilampaitten alusvillaa. Suomenlampaasta on olemassa alalaji, jaalanlammas, joka on ikäänkuin taantunut (jalostunut, sanoisin minä) takaisin muinaisen suomenlampaan ominaisuuksiin, ja jolla on kahdenlaista villaa, mutta jaalanlampaita on olemassa hyvin vähän. 

Kyseinen kutoja (meikkis siis) onkin alkanut miettiä, voisiko feikata muinaslammasta valitsemalla kahden tasalaatuista villaa tuottavan erirotuisen lampaan villaa. Toinen villa tulisi pitkää paksumpaa kiiltävää loivakiharaista villaa tuottavasta rodusta, kuten vaikkapa englantilaisista pitkäkarvisesta lincolnista tai jacobista , toinen pehmeää tiukkakiharaisempaa villaa tuottavasta rodusta, kuten moderni suomenlammas.

Lähteet: 

Else Østergård: Woven into the Earth

Sinihameet kultavyöt. Suomalaisia muinaispukuja

Deborah Robson and Carol Ekarius: The Fleece & Fiber Sourcebook

Judith MacKenzie: The Evolution of Wool

When you are spinning, the important thing to consider is which fibre to use. The clearest it is when thinking if the wanted result is easiest to get by using wool, silk, linen, cotton, some more exotic animal fibre or (when spinning modern yarn) one of those new fibres coming to market almost every day, it seems. Have you heard it is possible to spin rose fibre? It is made of waste on flowers like roses. I actually have mix fibre which is having some rose fibre in it.

But if we are talking just about good ol' wool, even then there are a sea of possibilities. There are sheep breed to uses of textile industry, like Merino. It's fibre is same from tip to toe and from sheep to another, and soft and relatively non-itchy. Perfect for big industrial mills. Merino, as we know it now, have been around only about hundred years. Merino, by the way, is not the best choice for hand spinner, especially for beginner one. An if a spinner is interested to history and reproducing of similar yarn our ancestors did,s/he have to get to know other breeds of sheep.

I have been searched and found information about yarns and fibres of old textiles, for example Finnish iron age founds and medieval founds from Greenland, where Vikings from Iceland settled themselves and left traces of their textiles. Wool in those founds are from sheep, which are relative to each other and to Northern modern sheep like Finnish landrace (Finn), Orkney or Shetland sheep, Gotlandish sheep from Sweden, Spaelsau from Norway or Romanov from Russia. Some of the races have been breed thought, so that their fibre is no longer similar as it has been, at least not as a hole.

So called primitive breeds are good overall producers of wool. In the same sheep you can find up to four totally different type of wool. They have long thicker wool with big gentle curves as overwool and short soft curly wool as underwool. They can be different colour in the same sheep so that it looks as the wool is having differently coloured tip and root. Then some breeds can have medium length wool and very hard hollow almost glass-like fibre called kemp, similar to the fibre of for example deer. Kemp is unspinnable and our ancestors used it for example as insulation of roofs.

Long and short wool was usually separated (not always thought) and they have been used to different purposes even in a same textile. Long strong wool was good for tightly spun, maybe plied thread for warps. Short wool have been spun to loftier softer singles and used as weft of the same woven fabric.

Ideal situation for a weaver of a reproduction of medieval fabric would have one (ore more) sheepful of wool, clean it and separate good wool fron not so good, comp longer wool for worsted yarn and card short wool or spin it direct from so called cloud. At least here in Finland it is a bit complicated, as easiest wool to get direct from producer is modern Finn, and it has been breed to have only relatively short and soft (and perfect for felting) wool. There is Jaala sheep, which have kind of regenerated from Finn to it's earlier shape and have double wool, but there is not a lot of these sheep. 

Said weaver (moi) has started to think if she could fake wools of primitive sheep and choose wool of two modern cultivated breed. I could use wool from a breed which typically produces long strong wool, like longwool Leicester or Jacob from UK. Another wool could come from breed which produces short soft wool, like Finn.

Sources:

Else Østergård: Woven into the Earth

Sinihameet kultavyöt. Suomalaisia muinaispukuja

Deborah Robson and Carol Ekarius: The Fleece & Fiber Sourcebook

Judith MacKenzie: The Evolution of Wool

Kehräten. Spinning

Olen viime aikoina kehrännyt. Vapun jälkeen ei ole montaa päivää, ettenkö olisi värttinää pyörittänyt, ja säiettä on syntynyt useita kilometrejä, valmista kerrattua lankaakin ainakin kolme kilometriä. Se on ollut toisaalta yksinkertaista touhua, jossa ei tarvitse elämän muuten rasittamia aivoja rassata, pikemminkin auttanut liki meditatiiviseen olotilaan. Toisaalta olen myös ottanut asiasta selvää, lueskellut lehtiä ja kirjoja ja katsonut videoita, paitsi tekniikoista, niin erityisesti kehräyksen ja kuitujen, varsinkin villan historiasta.

Täytyykin todeta, että olen nyt kehräysuskovainen. Olikohan se Judith McKenzie, joka jollakin videollaan puhuu siitä, kuinka kehräys on liki tulenkäytön kaltainen kulttuurin rakennuspalanen. Ilman sitä ei olisi lankaa, ilman lankaa ei olisi tekstiilejä, vaikkapa purjeita, joitten avulla esimerkiksi eurooppalaiset tai kiinalaiset matkustivat maailman ääriin. Viimeistä reilua kolmea sataa vuotta lukuunottamatta kaikki lanka kehrättiin käsin joko ilman mitään työkaluja (vieläpä suhteellisen tehokkaasti taitajan tehdessä niin), värttinällä tai rukilla. Kotikäyttöön lankaa kehrättiin vielä sata vuotta sitten ihan yleisesti käsin Euroopassakin. Luin keväällä erään kotipaikkakunnaltani kotoisin olevan naisen muisteluita Jatkosodan ajoilta ja siinä hän kertoo käyneensä sukulaistalossa kehräämässä lankaa näitten rukilla.

Kehrätessä tunnen syvää yhtenkuuluvuutta sukupolvien ketjuun. Esivanhemmat ovat kehränneet, ja paljon.

I have been spinning quite a lot lately. Since Mayday there is few days I have not spun at least a little. I think I have spun several kilometers of singles and ready plied yarn I have made at least three kilometers. Spinning is a simple task that have not teased my otherwise tired brains too much, but to tell the truth I have also studied the subject, especially the history of the spinning and fibres used, particularly wool. I have read books and magazines and watched videos about them.

I am spinning believer now. I think it was Judith McKenzie, who talked about it how the spinning is almost as important to the born of the culture than using fire as a tool. Without it there is no yarn or thread, without them there is no textiles, like fabric for example Europeans or Chinese used as sails to conquer the world beyond the horizon. Except about three hundred years all yarn has been spun with hands, without any tool (and efficiently with masters), or with spindles or spinning wheels. At home people span even about hundred years ago quite widely even in Europe. Sometime ago I read handwritten memories of a lady from municipality where I am from about the times of the Second World War. She told how she had went to the house of relatives to spin some wool she had with their wheel,

When I am spinning, I am feeling very strongly how I am just one link in a chain of generations. Our ancestors span, a lot.

Muutosten äärellä. Wind of change

(Please, scroll down for the text in English.)

Olen miettinyt blogini kohtaloa ja sitä mahdollisille lukijoilleni varmaan selkeää tosiseikkaa, etten ole kirjoittanut aikoihin. En sitä anteeksi pyytele, koska vapaaehtoinen bloggaaja ei varsinaisesti lupaa kenellekään mitään, muuta kuin ehkä itselleen. Mietin kuitenkin sitä, miksi en ole kirjoittanut ja lueskelin hieman juttuja Vanhanaikasten alkuvaiheilta.

Silloin lähtökohta oli kertoa uuden elävöittäjän matkasta harrastuksessa, löydöistä ja erehdyksistä ja mahdollisesti jopa säästää jonkun muun kantapäitä. Jutut keskittyivät suurelta osin vaatteisiin siitäkin syystä, että niitä nyt vaan oli tehtävä jonkin verran, että olisi asiallisesti pukeutunut tapahtumissa. Taustastani johtuen ohitin siinä aloittelijavaiheen aika nopeasti ja jo pitkään olen ollut vähintäänkin keskinkertainen keskiaikaräätäli, jolla on kohtuullisen hyvät taustatiedot siitä, mitä on tekemässä, mutta en kuitenkaan varsinaisesti lisää yhteistä tietomäärää. Viime aikoina olen kuitenkin ajatellut yhä useammin, että miksi kertoa uudelleen asioista, jotka on jo tehty ja kerrottu jonkun muun toimesta aiemmin, myös suomeksi.

Sitten viime bloggauksen olen tehnyt yhtä jos toista vaatteisiin tai tekstiileihin liittyvää, mutta olen tekemisistäni muille kertonut lähinnä pistämällä kuvia Facebookiin, jos sitäkään. Tai olen kertonut, tai olen aikeissa kertoa niistä jossakin yhteisblogeista, joiden kirjoittajakuntaan kuulun.

Kokonaan lopettaminen voisi olla yksi ratkaisu, mutta sitäkään en halua. Olen kuitenkin ehtinyt jo kiintyä pikku blogiini. Jatkossa siis aion Vanhanaikaisissa keskittyä muihin elävöittämisen osa-alueisiin, lähinnä kalligrafiaan, illuminaatioon ja lasiin, joista ei ainakaan suomeksi ole juuri kirjoitettu. Toivon mukaan kohdistan katseeni myös tapakulttuuriin ja muihin vähemmän materiaalisiin asioihin koko keskiajassa tai elävöittämisharrastuksessa. Tekstiileistä kirjoitan vain jos koen että tuon jutussa jotakin uutta kyseiseen aiheeseen, eikä aihe sovi mainitsemiini muihin blogeihi. Pitkään suunnitelemani pyhän Birgitan myssyyn liittyvän juttusarjan esimerkiksi julkaissen jossakin kohtaa, vaikka siitäkin toki ovat jo muut ehtineet kirjoittaa.


I have been thinking this blog and the quite clear fact I have not blogged in ages. I am not politicizing for it, as I have not promised much either as a hobbyist blogger. Anyway I wondered why I have not written and read old entries from the very beginning of the blog.

The blog started as a story of a beginner re-enactor, her failures and successes, and even tried to save other people to do same mistakes as I had done. Quite naturally the texts were mostly about clothes and other textiles, as I needed them to have a decent costume to wear at the events. Because of my education and former hobbies I passed the beginner level pretty fast and I have been at least intermediate tailor with a proper background information of textiles most of the time I have blogged, but I do not add anything particular to the common (common in re-enctor circles) knowledge. So I have started to think, why write about things others have been writing before me, even in Finnish.

Since the last entry I have made a lot of clothes and other textile-related things, but I have told about them only by putting pics of them to Facebook for instance. Or I have blogged or planning to blog about them in other blogs, where I am a co-writer.

I have been thinking to quit this blog totally, but I do not want to do it, as I am still quite fond of my little blog. So I am going to concentrate to other subjects, mostly to calligraphy, illumination and glass, because they are not very written subjects at least in Finnish. I hope I could also cast light to the non-material aspects of the Middle Ages or the re-enacting. About clothes or textiles I'll write only if I think I have something to add to the subject, for example I might finally write about St. Birgitta coif as I have planned, thought other people have been blogging about it too.